Läski!




Ja elämänsä loppuun asti piirsi HP muskelikkaita miehiä, ja kuolinvuoteellaan hiljaa huokaisi. Hän oli piirtänyt joka ikisen maailmassa olevan muskelikkaan miehen. Onnellisena hän tunsi saavuttaneensa tavoitteensa. Ja sitten hän kuoli.
-Seittilelu deviantArtissa
Korjaukseksi Seittilelun kommenttiin: Piirrän erittäin mielelläni myös muskelittomia miehiä, lihavia miehiä, nuoria poikia jotka eivät ole vielä miehiä ja naisia jotka joskus olivat miehiä.
Yhteydenotot tähän osoitteeseen: hanna.pirita(ÄT)gmail.com



Disclaimeri: Tämä sarjis ei perustu mun ja mieheni välisiin asioihin. Halusin vain piirtää sarjakuvan jossa tuodaan julki sitä että väkivaltaan ei aina tarvitse fyysistä kipua, eikä edes kauheita haukkumasanoja. Pelkkä pienikin ele saattaa joskus olla erittäin pahaa henkistä väkivaltaa.




Nightfall on Maijjan sarjis.
Ps. Sain myös sen antologiasarjikseni sitten tehtyä. Tässä on malliksi sen eka ruutu:

Yritän vähä kaikee että saisin piirrettyä kuvapäivistä.



Siinä kaikki mitä näin alkuun piirsin uuteen hienoon kuvapäivikseeni. Lisää tulee kunhan ehdin piirtää.
Raakelin päiväkirjan piirtäminen toimi juuri halutulla tavalla ja sain taas piirrettyä päivistä itsestäni. Kiitos Raakelin inspiroivan vaikutuksen, olemme palanneet normaalitilaan.

Ja nyt sitte tää seuraava jonka tähän pistän on aika erikoinen juttu ja se kaipaa vähä selityksiä. Katos mulla on psykoottisia oireita joihin mulla on lääkkeitä, mutta menin Kauhajoelle ja unohdin ottaa lääkkeet mukaan. Jännittyneenä lääkkeiden puutteesta aloin pitää melkein tunti tunnilta päivittyvää kuvapäivistä johon purin sen jännityksen ja pelon mitä lääkkeiden puuttumattomuus aiheutti. En sitten loppujen lopuksi saanut mitään psykoottisia oireita paitsi yhteen väliin tuli sellanen tosi outo kauhun tunne, mutta seki meni ohi ku muutki heräs ja oli seuraa. En tiedä onko tämä muiden mielestä kiinnostava kuvaus mutta mulle se on mielenkiintonen.


Loppujen lopuksi tänään tuli ne pahemmat oireet, eli pyörrytti ihan älyttömän lujaa koko päivän. Oli hankalaa tulla kotiin junassa kun heitti niin lujaa päästä, mutta pääsin kotiin, otin lääkkeet, nyt on parempi eikä enää pyörrytä (äiti kun ei saanu tuotua ku vaan yhtä lääkemerkkiä). Olen siis kunnossa, ei huolta. Kyllä minä pärjään, osaan tulla asian kanssa toimeen, että terkkuja vain äiteelle joka huolehtii sen puolesta että pärjäänkö.

Eikö ollutkin jännittävää?? Pysykää kuitenkin housuissanne kunnes ehdin piirtää seuraavan tarinan Raakelin jännittävästä elämästä!!

Eli nyt mun kuvapäiviksen päähenkilö on mun sijaan Raakel, jonka elämä on mahtavaa ja mielenkiintoista ja eeppistä. Miten eeppistä? Kohtapa näette.